30.7.2010

My same old Anna

Keskiviikkona oli vihdoin kauan odotetut treffit kiireisen Annan kanssa, joka on Suomen lomallaan reissannut ympäri ämpäri Suomen kyliä ja koloja. Tätä päivää oli odotettu, mulla oli ihan järkyttävä ikävä Annaa ja halusin päästä ihan livenä kuulemaan kaikki tapahtuneet neidin elämässä.

Käytiin eka Memphiksessä burgereiden merkeissä höpöttelemässä ummet ja lammet. Siitä siirryttiin nauttimaan aurinkoisesta illasta Koffin-puistoon ja vähän päästettiin kamera valloilleen :) here comes the horrible sisters: Anna & Jannina!
Sama Anna se edelleen on, aivan sama :) ihana rääväsuu, jonka naurua ei voi kuin rakastaa. Huolehtiva äitihahmo, jonka kanssa on niin helppo olla. Oivoi.
Pian meidän seuraan liittyi San Diegosta lomailemassa ollut jenkki-Aupairi, jolle olin luvannut näyttää Helsingin yötä. Joo ei ollut oikein sopiva pesti mulle, ei. Siis ihan totta, minne ihmiset oikeen suuntaa keskiviikkosin?! ja miksi ihmiset menee ulos keskiviikkosin? Jotenkin tuntu ihan ei-multa olla rimpsalla mekko päällä keskiviikkona jonkun jenkin kanssa, kokoajan oli sellanen fiilis, että mä haluan kotiin oman peiton alle oman kullan kainaloon. Ehkä mä vaan oon kasvanut noiden aikojen yli, ken tietää..

Pussikaljottelun jälkeen suunnattiin mBarin terassille siiderille. Anna hipsutteli puolen yön aikoihin kotiin ja mä jäin kahdestaan BreAnnan, jenkki-aupairin kanssa. Ei sillä, että tytössä itessään olis jotain vikaa ollut, oli oikein rempseä, iloinen ja naurava ja juteltiin pitkät pätkät, mut koska Jenkeissä 20v on vielä alaikäinen, oli BreAnna aika tulessa varsinkin illan pimetessä tanssilattialle päästessään. Kierrettiin vielä kahdestaan Aussie Barin kautta Tigeriin, jotta tyttö sais vähän revitellä.

Kolmelta tavattiin pupun kanssa ja suloisesti pyöräiltiin käsi kädessä kotiin. Ja vähän kinasteltiin, oho.

Ja ainiin, ei se eilinen päänsärky johtunut krapulasta vaan mulla on nyt toista päivää jatkuva klassinen migreeni, näin lääkärisetä mulle kertoi. Mä en oo päässyt tänään sängystä ylös tän säryn takia - tuntuu, että pää räjähtää ja silmissä sumenee aina kun koittaa edes istumaan päästä. Ja sit viel poskiontelontulehdus tähän päälle. Ja jotain hiton proppuja kurkussa. Ja vielä sata hyttysenpuremaa jaloissa. 


Eikä kukaan oo kotona tuomassa mulle suklaahippujätskiä.. :(

29.7.2010

I hate tequila

Hei apua. Millon musta tuli näin vanha, että yks mansikka margarita saa pään jyskyttämään tällä tavalla?! No okei, ehkä asiaan vaikuttaa se, että Aussie Bar nähtävästi ymmärtää sanan mansikka margarita vaaleanpunaisena tequilana.

Mä kuolen..

28.7.2010

Clara mon amour

Lomaviikolla olin vaan ja hengailin, en tehnyt mitään suurempia hurjuuksia :) Pari päivää vietin laatuaikaa mun kummityttösen Claran kanssa, joka on niin suloinen, niin suloinen! Me ajeltiin Claran mamman pyörällä ympäri Helsingin rantoja - Claralla on oma hieno lastenistuin pakkarilla ja oma kello myös, jota on tosi kiva pringautella kaikille vastaantulijoille. Eksyttiin mm. stadikalle, Kaivariin piknikille, Seurasaareen ja moniin kivoihin leikkipuistoihin. Toinen on jo niin iso tyttö, että mä niin muistan kun se otti vasta ekan askeleensa..


Tällä hetkellä Clara on mammansa kanssa kiertelemässä Ranskaa ja arvatkaapa mitä.. Meillä on nyt hulppean upea"kesäasunto" Kampista käytössä vielä parin viikon ajan ;)

Mitäs muuten pidätte, onko isommat kuvat kivoja? Mua aina häiritsee kun paljon kuvia laittaessa ne on ihan vinossa eikä koskaan keskellä.. Onko teillä vinkkejä miten homma hoituu ilman tällasta ärsyyntymistä? :D

27.7.2010

Hälsningar från Åland!

Nyt tulee kuvia sen verran runsaasti, että taitaa kesän kuvakiintiö täyttyä. Tai sitten ei :) Hypätkää tän tekstin yli, jos ette kestä enää mun siirappisia rakkauslurituksia ja ällöjä pusukuvia!

Perjantai-aamusta pakattiin rinkat ja reput ja eväät ja otettiin suunnaksi Turun Saariston Galtby, josta meidän lautta Ahvenanmaalle lähti iltapäivästä.

Ensiksi oli suunnitelmissa jäädä lautan ekalla "pysäkillä" pois, eli Kökarissa, mutta ei tehnyt mieli, kun lautalla oli niin jännää, joten matkustettiin vähän pidempi matka Överö:hön, jonka läpi pyöräiltiin ja nautittiin maisemista.
 Föglön saaren toiselta puolelta löytyi ihana pieni "keskusta", Degerby, jonne sitten jäätiin odottelemaan toista lauttaa mantereelle. Metsästettiin meille aivan sairaan nätti kallio ja pystytettiin sinne retkikeittiö.
 Illan menulla oli tomaatti-mozzarella-tonnikala-pastaa ja kyllä maistui! Miten kaikki ruoka onkaan niin paljon maittavampaa luonnossa? Nam!

 Hei mites toi auringonlasku? Oivoi, miten romanttinen pikkupäivällinen olikaan - tuuli tuiversi ja vähän oli vilpoista, toinen lämmitti ja vaan hymyilytti :)

Lautta Svinö:hön, josta pääsee kätevästi ilman lauttoja yms pyöräilemään Maarianhaminaan, lähti tosi myöhään ja perillä oltaessa huomattiinkin, että pimeä oli päässyt yllättämään. Tuli vähän hoppu etsiä leirintäalue/syrjäinen metsäaukio, johon olis voinut teltan pystyyn pistää. Mulla ainakin sydän tykytti ihan tuhatta ja sataa eikä siihen OLLENKAAN auttanut se, että meinattiin törmätä peuraan, joka oli meistä 3m ja järkyttyneenä kompuroi puskaan ja alkoi pitää niin ihmeellistä ääntä, et mä aloin melkein itkeä :D Telttailualue löytyi kuin löytyikin lopulta ja ripeästi päästiinkin nukkumaan kaikkien ihmeellisten luontoäänien keskelle. Näin sinä yönä unta, että se peura oli tullut kostamaan meille, kun häirittiin sen iltapuuhia :(
 Vaikka oltiinkin unohdettu makuualustat kotiin ja nukkuma-alusta ei ollut se pehmein mahdollinen, niin silti nukuttiin sikeästi ja pitkään :) Torkkujen jälkeen alotettiin päivä pikapussipuurolla ja hypättiin pyörille. Pyöräreitti kulki Lemlandin, Lumparlandin ja Jomalan kautta Maarianhaminaan, kilsoja taisi tulla päälle 30, alko pikkuhiljaa jo tuntua luissa ja nivelissä!
 Illan tullen alkoi perillä Maarianhaminassa tihuttaa ja myöhemmin sataa ihan kunnolla, joten meidän illallinen rannalla tapahtui keltaisten sadeviittojen alla :) istuskeltiin pitkätovi puun juurella ja katseltiin sadetta, juteltiin kaikkea maan ja taivaan väliltä.


Haukotusten voimistuessa lähdettiin pyöräilemään Shellin kautta leirintäalueelle. Maarianhaminassa oli aikamoinen meno koko viikonloppuna, koska just silloin sattui olemaan RockOff-festarit. Me ei kuitenkaan jaksettu lähteä kekkuloimaan, vaan valittiin mieluummin teltta, punkku ja suklaa :)

Aamulla aikasin pistettiin teltta kasaan ja rinkat selkään ja lähdettiin metsästämään jotain "brunssi"-paikkaa ja löydettiinkin mukava minigolf-paikka ravintoloineen ihan satamasta ja päädyttiin sinne burgereille ja saldeille. Ja pitihän meidän käydä toisistamme mittaa ottamassa minigolfin merkeissä ;)

Vau mitkä otteet mulla ton minigolfmailan kanssa :D

Kesken golfin huomattiin, että pikkuhiljaa alkaa aika käydä niukille ja jouduttiinkin aika hikihatussa superhurjaa vauhtia polkea Långnäsiin, josta lähti lautta takaisin Galtbyhyn auton luokse.
 8km matkaa jäljellä ja 5 min aikaa jäljellä oli mahdoton yhtälö, joten luovutettiin suosiolla ja jäätin matkan varrelle nauttimaan auringosta ja merestä. Löydettiin tosi korkea hyppytorni, jossa puppe innostui hyppelemään samalla kun mä täristen kuvailin sen hienoja taidonnäytöksiä.

Ja pian olikin jo aika suunnata lautalle ja kotia kohti..

Ja taas toi auringonlasku, ihan henkeäsalpaava! Matka Långnäsista Galtbyhyn kestää melkeinpä 6h, joten siinä jos jonkinlaista puuhaa keksittiin matkan aikana. Muut matkustajat varmasti nautti oikein kunnolla meidän hienosta kansi-tanssista, oli tulista salsaa, herkkää tangoa ja sitten Jompsun söpöjä pyllynkeinutuksia :D saatiin myös aikamoiset naurut kun piirrettiin toisemme - Jompsulla ei ollut nenää eikä korvia ja mä näytin ihan Magdaleenalta, joka hakkaa kaikkia kaulimella päähän.
 Perillä kotona oltiin vasta kolmen aikoihin aamuyöstä, joten pitkä reissu kyllä oli! Mut aivan loistava, ihan mahtava. Suosittelen ehdottomasti kaikille :) voisin vielä kikkailla jonkinlaisen "oppaan" liittyen noihin lauttoihin yms, koska mulla itelläni ainakin oli ihan sairaan vaikeeta löytää netistä minkäänlaista tietoa.

Minkälainen viikonloppu teillä oli? :)

Ps. Että mä niin pidän mun poikaystävästä ♥